Miksi "Gusti"?

Miksi "Gusti"?

by Christian Pietsch

Olipa kerran kauan sitten...vitsi vitsi! Eli miksi päätin nimetä yritykseni Gusti-Nahaksi? Kun olin suurin piirtein kymmenvuotias, naapuriini muutti uusi mies. Siihen aikaan yhtä taloa asutti viisikin perhettä, mutta uusi naapuri maksoi tarpeeksi rahaa asuakseen talossa yksin. Hän oli rikas pankinjohtaja ja hänen talonsa oli noin kolme kertaa meidän talon kokoinen. Hän asui talossa kahdeksan vuotta ja hänen epäonnekseen hänen kaikki kolme avioliittoaan kariutuivat. Näytti lähes siltä, että vaimot vaihtuivat yhtä usein kuin postimiehet. Oli kuitenkin yksi, joka pysyi koko tämän ajan miehen kanssa ja se oli hänen vuohensa, Gusti. Muistan kuinka se määki minulle, kun katselin sitä ikkunastani. Aina kun pankinjohtaja lähti lomalle, minä olin vastuussa Gustin hoidosta ja ruokinnasta. Se oli äärimmäisen uppiniskainen, mutta kaikista nopein perunankuorien syöjä, minkä olen koskaan nähnyt. Kun olin 15-vuotias vanhempani päättivät ottaa vuohia. Me tietysti nimesimme pukin Gustiksi. Sen lisäksi meillä oli kaksi muuta vuohta, Luise ja Lotte, jotka olivat onnellisia pitäessään ruohikkomme siistinä. Muutama vuosi myöhemmin, kun olin perustamassa omaa nahkayritystäni, jonka valikoima koostuu 90% vuohennahkatuotteista, ja mietin sopivaa nimeä, ainoa nimi, joka tuli mieleeni oli:

Gusti Nahka.

Viimeksi katsottu